'

No, niin!  Vihdoin täällä on vähän lämpimämpää!  Ja taimet on nostaneet päätään!  Ja pihalla ei vieläkään ole näkynyt kaivinkonetta!  Mutta kukkapenkit nousee kyllä, ei siihen kaivinkonetta tarvita!  

Olimme viikonloppuna Terhin kanssa Virossa!  Tyrin puutarhamarkkinoilla!  No, huh huh!  Hinnat on käsittääkseni kyllä nousseet, ja jotkut kasvit olivat jopa kalliimpia kuin Suomessa     (   Kiitos Terhi, joka on töissä puutarha-myymälässä..)  Mutta oli ihana nähdä paljon tarjontaa samalla alueella, Sekä erilaisia harvinaisuuksia, ainakin meille!  Koska olen vieläkin ihan intoa piukeena reissusta (  kotona viime yönä puolelta öin), laitan kuvia, edes hiukan.  Paljoa en siellä edes ottanut, mutta jotain sentään!  yövyimme Koerussa, Janune Kägu, nimisessä hostellissa.  Huone oli "hieno"!

Saimme samaan rahaan ( 32,-/ yö) lämmittää saunan, sekä parvekkeen, ja pienen olohuoneen.  Syy selvisi sitten yhdeksän jälkeen:  Talossa oli myös kylän ainoa pubi, joka jatkoi villiä bilettämistä aina 04.00 asti.  Uni oli suhteellisen katkonaista  bassojytkeessä, tosin , kaikeksi onneksi, olimme talon toisessa päädyssä, minne jytke kuului kuitenkin suhteellisen vaimeana.  Aamiainen kustansi 5,- per nainen, ja pienen epätietoisuuden jälkeen eteemme tuli kuin tulikin myös omeletti, hienosti salaatinlehden päällä, sekä taskuleipä.  Sisällä juustoa, suhteellisen runsaasti, sekä tomaattipuretta.  noh, kyll siitä nälkä lähti, Talon isäntä oli todella huolissaan viihtymisestämme, tuli oikein pöytään kyselemään kuulumisia.  Ja  sitten vielä sunnuntai aamuna suuntasimme Tyrin kylään poimimaan vielä kummittelemaan jääneet kasvit peräluukkumme!

Sunnuntai oli hiukan väkimäärältäänkin rauhallisempi, turisteja vähemmän, ja oranssit hintalaputkin oli ilmestyneet iloksemme kasveihin.  rahapussi kun hiukan jo valitti nälkäänsä.  Mutta suurin osa ns. erikoisuuksista oli myös hävinneet.  En saanut kerrottua akileijaa, kun pihtasin sen ostamista lauantaina, mutta jäipä jotain ensivuoteenkin.

kuivatut%20s%C3%A4rjet.jpg

kuulkaa, joku viisas siellä!  kertokaa , mitä ihmettä noilla kuivatuilla särjillä tehdään?  liotetaan , ja tehdään soppaa?  no, kuivattua kalaa oli kyllä monen muotoista lajia, ja haju oli.. noooh.. kuten asiaan kuuluu!

kerrottu%20valkovuokko.jpg

yksi Terhin aarteista, ja etsinnän kohteista oli Kerrottu Valkovuokko!  Tämä oli kyllä kaunis yksilö, jotkut lajit ovat olleet vielä pyöreämpiä malliltaan.  Mutta ihastusta herätti tämäkin!

himalajan%20jalkalehti.jpg

Tälläinenkin tuli kotiin.  Podophyllum Hexandrum.  Pitää käsittääkseni varjosta ja aika kosteasta kasvupaikasta.  Pahoin pelkään, että meillä käy huonosti.. me kun asumme hiekkamäellä, ja .. noh.. katsotaan.  

mustaselja%20nigra.jpg

Itseäni ehkä kaikista eniten viehättää tämä tuttavuus!  Saltimbucus Nigra.  Mustaselja , tummalehtisenä!  löysin upean kuvan siitä blogista:  http://hernepensas.blogspot.fi/2013/07/pitsiunelmaa-ja-vahan-hyasintin-savyja.html

nyt odottelen, että se kasvaa, ja että ritarinkannukseni myös kohoavat korkeuksiin, nyt ne tuskin ovat sirkkalehdissään...

per%C3%A4luukku.jpg

tältä näytti auton peräluukku!  Aika hillittyä, eikö?

turin%20ostokset.jpg

tässä saaliini purettuna rappusille.. Iirikset, ämpärillinen, ei päässyt kuvaan, koska olivat vettymässä ämpärissä, ennen istutusta.  

Kävin heti aamusta, puolitajuttomana, unettoman yön jäljiltä, Tokmannilta hakemassa multaa! .. ja ei kun penkkiä kokoamaan!

On se kuulkaa hankalaa!  KUINKA SAADAAN AIKAAN TÄYDELLINEN KUKKAPENKKI???

-  pitää ottaa huomioon kukan väri, kukkimisaika, sekä korkeus.   Kasvupaikka vaatimuksetkin tulisi huomioida.

- sitten tärvitsee miettiä, että penkissä värit tulisivat kauniisti esille, kasvit tukisivat toisiaan tässä, sekä koko ajan joku ihanuus olisi kukassa.

- leviäminen pitäisi mahdollistaa, kuitenkaan jättämättä tilaa rikkaruohoille.  

no, niin.  Siinä kai aika oleellisia.. paljon on muutakin, toki, muttta tuntui, että oli jo tarpeeksi näissäkin!   

kukkamaan%20tekelett%C3%A4.jpg

kukkamaan%20tekelett%C3%A42.jpg

niinpä penkkini ainakin vielä äsken näytti tältä.  Väliin on kylvetty orvokkia, kehäkukkaa sekä roiskittu iankaikkisen vanha pioniunikko- pussi.  Tokkopa edes itää, taitaa olla yli kymmenen vuotta ikää.  Nyt sitten odottelemme, kuinka kaikki lähtee juurtumaan.  Muu tontti vielä odottelee .. ja varmaan odottelee vielä kauan!  Kaivinkone uroakoitsijoita häirittyämme, vastaus on ollut, ettei ehdi, ennenkuin ensi vuonna... no, katsotaan!

omien taimien koulutus on menossa:

sinipallot%20kouluttautumassa.jpg

Tässä Sinipallo- ohdakkeet tutustumassa ulkoilmaan!   katsotaan sitten, minne rakoseen ne tuossa penkissäni laitan!

myös paljon olisi tulossa digitaliksen ja unikon taimia, ellen nyt onnistu tavalla tai toisella tappamaan niitä.. ei sinänsä lainkaan poissuljettu mahdollisuus!

nyt menen päiväunille,  Hyvää yötä!